Tupa on kodikas ja sisustettu vanhanaikasilla kalusteilla joista silimiinpistävin on suuri klaffipiironki eteläisellä seinustalla. Kalusteista suurin osa on perinnöksi saatuja, kuten keskellä lattiaa keinahteleva kiikkutuolikin. Kiikkutuoli on harvinaisuus ja todella kaunis. Yleensä on totuttu näkkeen kaks jalaksisia kiikkutuoleja niin tässäpä jalaksia onkin kolome, jokkaisesa jalaksesa käsin koverretut kruusaukset. Sama kruusaus toistuu selekänojasa.
Tuvan toisella laitaa keittiön puolella on iso tiilistä muurattu tulisija. Siinä on leivinuuni, puuhella ja avotakka jonka luukut aukenivat oleskelutilan puolelle. Seppo huomasi myös takan sivusa todella hienosti suunnitellun pienen syvennyksen misä oli hyvä paikka säilyttää polttopuita. Näyttipä tuohon keräntyneen vanahoja sanomalehtiäkin.
-Juokko sää kupin kahavia, täsä ois?
-Kiitos vaan mut enpä välitä. On tullu päivän aikana juotua usiampi kuppi, alakaa olla kiintiö täys.
Samasa näky pihamaalla kahet auton valot. Raunon Tojotan valot tunnisti heti, mutta toisesta autosta ei saanu sisälle saakka selevää. Rauno ajo autonsa ihan portaitten juurelle, toinen auto jäi alemmas alamäkkeen sielä ku oli enemmän tillaa kääntyä. Rauno oli jo autostaan ulukona avvailemasa takakonttia kun Tapani vielä haeskeli tavaroitaan Renuksi osottautunneen auton peräkontista, kiroillen nii että portaille saakka kuului.
Masa heitti pusakan päällensä, käväsi antamasa Kaarinalle halin ja pusun, keräs kassinsa ja pakkinsa kainaloon, Sepon seisoessa omien kantamuksiensa kans jo uluko-ovella ootellen, että menevät sitte samalla oven aukasulla.
Aika hyvin oli saaneet muitten tavarat takakonttiin sullottua, ennään ollu ku Masan tavarat jotka tuli saaha jotenkin sinne sopimaan. Masa oli aina iloinnu siitä, että Rauno piti autonsa siistisä kunnosa. Nytkään tavaratilasta ei nähäny mitä sielä oli viimeksi kuskattu, vaan se oli yhtä siisti kuin auto ois liikkeestä haettu.
-Taijanpa ottaa tään pikku repun jalakatillaan, hän sanoi ja löi takaluukun kiinni. Seppo oli vallottanu vänkärinpaikan, joten Tapani ja Masa sai istua takapenkillä.
-Onkohan ny kaikki mukana mitä tarvitaan? Rauno kysy kuin varmistaakseen ettei tarvis kahenkymmenen kilsan päästä kääntyä takasin ku joku yks kaks muistaaki että jottain on unohtunu.
-Eiköhän ne kaikki romppeet oo matkasa, jos ei oo nii sitte pittää pärijätä iliman.
Tojotan keula käänty lumiselle tielle ja matka alako kohti pohojosta mukavan lepposasa ilmapiirisä.
Juttuahan äijillä riitti vaikka kuinka, jokaisella kun on oma työnsä ja touhunsa mitä viikottain tekkeepi. Tietysti työasiat on työasioita, eikä niistä kovin jaksa jauhaa, mut sittehän on ne iänikuiset aiheet, autot ja naiset joista huulta heitettiin vaikka kuinka.
Masa ja Seppo ovat metallialan miehiä, samasa työpaikasa olleet kolomisen vuotta, joten he tietävät toistensa tekemiset aika tarkkaan. Rauno on töisä verotoimistosa, hallittee sen alan melkosen hyvin ja on monta kertaa antanu hyviä neuvoja. Tapani on kirvesmies, ollu eri rakennuksilla töisä vaihtelevasti, millon lyhyempiä, millon pitempiä jaksoja kerrallaan.
Yhteistä näille äijille on se että he ovat tavanneet toisensa muutama vuosi sitte vähä vanhempien miesten peli-illasa. Vähä vanhempien miesten ilta tarkottaa sitä, että ei olla ennään kloppeja, mut ei vielä niin vaarejakaan, vaan siinä hyväsä mukavasa keski-iäsä.
Peli-ilta sisältää useammanlaista pelaamista, lentopalloa, sulkapalloa ja sähälyä joita pelataan vuorotellaan tiettyjen viikkojen välein. Sen lisäksi he ovat kokeneet hyvänä yhteiset retket ja reissut luontoon. Sellaselle reissulle sitä nytkin oltiin menosa.
Joillakin reissuilla ovat naisetkin olleet mukana mikä tietysti tuo oman mukavuutensa ja hankaluutensa. Naiset kun on naisia ja usein aika sanovaisia. Päästäppä sitte aina yhteisymmärrykseen siitä kuinka asiat hoidetaan. Mutta sopu sijaa antaa, sehän pätee aina.
jatkuu.. .. .. ..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)