Yks syyskesä, tais olla joskus kahekanskytluvun alakupuolella ku lähimmä kokin kans sienimehtään. Aamupäivä oli hieman pilivisen olonen joten kaikan varalta laiton sajetakin päälle. Sillonen sajetakki oli oikeestaan enemmän muovia ku sajekangasta, päällypuoli musta, sisäpuoli punanen. Saumat oli liitetty toisiinsa jollakikeinon hitsaamalla ett hyvn piti vettä. Hiukan kömpelö ja kankia se oli päällä, muovisuutensa vuoksi siihen tuli heleposti reikiä. Mutta iha hyvin palaveli ja hoiti virkansa siihen saakka kunnes jouti kierrätykseen.
Nii siitä sienestämisestähän piti kirijottaa eikä sajetakista. :)
Käveltiin Jallunkujaa pitkin isolle tielle, tarkotuksena mennä ison tien yli ja siitä pellon pientaretta pitkin pellon toisella puolella olevaan mehtään. Sielä kun oli semmosta aluetta että aateltiin sielä olevan hyvin sieniä.
Kujan varrellaki oli aika hyvin sieniä mut päätettiin poimia ne sitte takasin tullesa, mitä niitä alakaa eestaas mukanaan kantammaan.
Pelllon laijasa oli heinälato. Käveltiin siitä lavon eestä , samasa ku olimma oviaukon kohalla hienälavosta kuulu jottain ääntä. Ensin säikähetiin että mikä se oli. Tarkemmin alettiin kahtelleen heinälattoon sisälle huomattiin että sielähän räpisteli mehtonpoikanen heinien päällä. Sen toinen siipi laahas matalalla eikä se päässy liikkuun muutaku hypellen sinne tänne. No mehän päätettiin että tuon otamma kiinni ja katotaan saako siitä paistin, ellei saa nii sitte haudataan se. Eipä tuollasesta siipirikosta eläjäksi ollu.
Siitäpä alako mehton metästys. Kai se tajus että täsä on kyse elämästä ja kuolemasta kun teki kaikkensa ettei sitä palijan käsin niin vaan kiinni otetakkaan. Yritimmä hätistää sitä yhteen nurkkaan vaan aina se pääsi karkuun, viimmen pääsi hyppään ulos oviaukosta. Silllo aattelin että nyt se meni menojaan.
Kiireesti hypättiin ulos lavosta kattomaan mihin asti se ehti jo mennä. Mut eipä se kovin pitkälle ehtiny hypellä. Kyyhötti ihan lavon seinän vieresä ja sähisi ku kokki yritti ottaa sitä kiinni.
Onnistu! Mehto oli niin ahtaasa ravosa ettei päässy lavon alle ja kokki sai pitävän otteen sen toisesta siivestä. Nappas samatien toisella käjellä kiinni kaulasta ja niin oli mehtosaalis hyppysisä.
No sittepä meille tuli pienonen ongelma että kuis tältä saa hengen lähteen. Kokki ei ilenny vääntää niskoja nurin enkä minäkään. Eikä meijän pikkuuset sieniveittet olleet riittävän tehokkaita tappoaseita, nillä kaulan nirhaamien evävältä linnulta tuntu liija rajulta touhulta. Kunhan sais esin linnulta ees tajun kankaalle.
Menin kahtommaan lavosta jos sielä sattus olla joku väline millä vois lintua kolahuttaa. Lavosta löytyki heinähanko, jess, otin sen ja menin kokin luo. Kokki piti lintua ja mie pukkasin hangon piikin pari kertaa mehton päästä läpi ja siihen se nuukahti. Pitihän siltä veretkin saaha ulos joten ei auttanu muu ku sieniveittellä alakaa nirhaamaan kaulaan senverran aukkoo että veret saatiin juoksemmaan.
Pää alaspäin roikottamalla mehtoo lähettiin kotia. Sienet jäi aika vähiin sillä kertaa mutta oliha meillä tievosa mehtopaisti. Kotona tutkittiin lintua vähä tarkemmin että voiko sitä syyvä. Sen höyhenien juuresa oli josaki kohtaa joitaki satiaisia, vai eikai ne pannulle tullene ku nylykee ja putsaa linnun kunnolla. Vaikia oli sanua mite kauan lintu ollu lentokyvytön, mutta ei se kovin laihakaan ollu, joten kyllä me siitä paisti tehtiin.
Että semmosta !
Mukavaa päivää!
