maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuojet vierii

Nii, taas on se aika vuojesta ku sitä pikkasen mietiskellään ja tuumaillaan mite se viime vuosi oikeen menikään. Kyllähän siihen yhteen vuoteenki mahtuu aika palijo, saatikka sitte kolomeenkymmeneenkahteen. Meillä sattu hääpäivä aikoinaan just tähän saumaan. Ainakaan ei tarvi valittaa etteikö ois hääpäivänä ilotulitusta. :)

Kolomekymmentäkaks vuotta, miten se tuntuu että siitä on jo aika kauvan??
Mummelilla oli pikkkuapulainen auttelemasa kakun tevosa. Apulaisen hommana oli maistaa että täytteestä tuli sopivan makijaa ja rapata sitte lusikalla vaniljareemikippo puhtaaksi. Pikkusen hän kaulimella tasotteli marsipaaniaki jättäen siihen somat sormenjäläkensä. Pitihän sitä testata onko marsipaani riittävän pehemijää vai tarviisko sitä jotenki pehemittää. Marsipaanista pyörittelin 32 mini kynttilää kakkua koristammaan.

Hyvää Uutta Vuotta !

lauantai 29. joulukuuta 2012

Aamupäivää!
Hyvinhän se eilinen meni. Verotoimistosa ei tarvinnu ootella ku vaijaa puoli tuntia ja tarkkasilimänen virkailijahan ei kysyny muutaku millasia lukemia rouva haluaapi laitettavan ens vuojen tulojen kohille. Mää hokasin yhen asijan. Mää taijan olla varsinainen pilikunviilaaja tuollasisa virallisisa jutuisa ku olin varannu mukkaan monenmoista tietua joita ei sitte ees kysytty.
 Enhän mää sitä hoksannu ettei verotoimistoon tarvi niitä tietoja vaan jos tekkee netisä sen muutoksen, sielä niitä kysytään. Vaan eipä tuosa kuinkaan käyny, uuven verokortin sain eikä tarvinnu toista kertaa lähtiä saman asijan takia liikkeelle.

Verotoimistosta ku lähin niin löysin kokin kirijaston kulumilta, hän sano että yks tuttava pariskunta on tullu kaupunkiin ja haluaisivat tavata. Hetken päästä soittelivatki ja sovittiin että mennään syömään kiinalaiseen. Pariskunta tarijos meille ruuvat heijän seittemänvuotispäivänsä kunniaksi. Kyse ei ollu hääpäivästä vaan siitä päivästä ku olivat eka kertaa toisensa nähäneet.
Hyvät oli ruuvat ja mahanahka oli kirijällä ku ulos lähettiin.

Kiinalaisesa ollesa sinne tuli mies jolla oli mukanaan Pentikin alennuskassi. Kokki sano että katoppas ku Pentikillä on alennusmyynti, ny taijetaan käyvä kahtomasa mahtasko löytyä ne lautaset joita ollaan aikasemminki jo kahteltu. Sain nimittäin viiskytvuotis lahajaksi lahakakortin Pentikille eikä sitä oo vielä tullu käytettyä. Suunnitelmisa oli että käytäs vuojenvaihteen jäläkeen Posiolla Pentikin tehtaan myymäläsä. Sielä ku on tarijouksia ja tavaraa vähä enemmänki mitä täälä kaupungin liikkeesä.
No me kuiten mentiin kahtoon löytyskö mittään. Sielähän oli yks lautassarija  -50% alennuksella. Lautasten väri luonnonvalakonen, reunalla kiertää ruskee ruutukuvijo. Matala lautanen on kyllä julumetun kokonen 28 cm halakasijaltaan, eihän niitä mahu meijän pienelle keittijön pöyvälle ku kaks tai kolome. :)
 Ostimma lautasia kuuvelle hengelle, matalat ja syvät, asetteja tuli seittemän. Ai miksikö? No sen takija ku kyseisen sarijan tuotanto loppuu ja niitä ois jääny se yks sinne hyllylle nököttään. Minähän tietysti tinkasin sen kaupanpäällisenä toisten joukkoon.
Lisäksi ostettiin kaks vähä isompaa asettia jotka soppii mukeloille ruokalautasiksi ja yks tölökki.

Muuta ongelmaahan täs ei sitte ollukkaan ku saaha mahtumaaan lautaset kaappeihin.
Seki homma järijesty melekeen ihtestään. Pariskunta joitten kans käytiin syömäsä tulivat käymään meillä kotona iltapäiväkahaveilla ennen ku lähtivät ajelemmaan kotiansa.
Siinä istuskellesa ja kahavia hörppiesä puheltiin lautasten ostosta ja siitä miten sitä ihimisille kertyy kaikenmoista roinaa. Ennen vieraitten tulua, olin nostanu astijakaapista vanahoja lautasia pöyvälle. Kysäsin vain ohimennen että mahtaasko vierailla olla käyttöö lautasille.

Hehän kiinnostu että voipihan niille ollakki. Kahtelin sitte kaapeista muitaki astijoita jotka joutas pois. Kymmenen kupin kahavikalusto, jäläkiruokakulhoja, kermakko ym. ja niin meillä oli hetkesä kotikirppis pystysä. Vieraat ku lähti, heillä oli mukanaan kolome kassillista astijoita ja meillä mukavasti tillaa astijakaapeisa.

Tälle aamua on leivottu pullaa ja limppuja. Etelästä tulleepi poika viikonloopuksi mukelonsa kans niin ompahan äiteen tekemää pullaa kahavin kans mussuteltavaksi.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Välipäiviä

Mistähän se tuollanenki nimitys on tullu, välipäivät?

Mulla on menny pari päivää tuon veroilimotuksen kans ku pittää tehä se uusiksi. Olivat ens vuojeksi laittanneet niin pienet lukemat paperiin että joutusin maksammaan lisäverorosentilla turhan palijo veroja. Tälle päivää on käynti verotoimistosa kyselemäsä asijasta ja tillaamasa uus verokortti.

Netisä sitä kyllä yritin ite täyttää ja tehä mut ku pääsin viimeselle sivulle nii näytti lukemat sitä luokkaa että kahtoin viisaammaksi peruutta koko systeemin. Josaki kohtaa mulla tuli joku virhe enkä sitä sitte saanu seleville että mihin kohtaan pitäs muutosta tehä. Helepompi on ku vie kaikki tiejot verotoimiston tarkkasilimäselle virkailijalle, hän kyllä tietää miten homma pittää tehä.

Toimistosa käyntihän on heleppo homma. Meet vaan sisälle, otat vuoronumeron ja alat oottelleen vuoruas. Vilikuilet numerotaulua mikä numero siinä menosa, ossaat vähä päätellä kauvako joutuupi istuskelleen. Jos hyvin sattuu, saattaa päästä varttitunnin istunnolla, jos huonosti , menee toista tuntia.
Sitte ku pääsee sen tarkkasilimäsen virkailijan juttusille, selevittääpi asijansa mitä varten on tullu ja antaa paperin mihin oon valamiiksi ottanu kaikki tarvittavat tiejot ylös.Tokihan mukana on kaikki vuojen aikana saajut palakkatojistukset, ihan vaan kaiken varalta jos virkaiija sattuupi syystä tai toisesta kysäseen jotaki sellasta tietua minkä niistä tojistukista on heleppo kahtua.
Toivottavasti ei taas tuu etteen se tilanne että joku pikkunen yksityiskohta on saattanu unohtua ja koko homma mennee uusiksi.

Ainaki mää verokortin alakulumasta lujin että ku tarvii uutta verokorttia, sitä hakiesa pittää olla tiejot koko vuojen palakasta, ennakonpijätykset, alakuvuojen palakka, työeläkemaksut ja työttömyysvakkuutusmaksut eriteltyinä. Kaippa se verotoimistosa seleviää jos jotaki muuta vielä tarvii. Kokki oottaa , joten menoksi.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Joululoma

Eka päivä lomasta alakaa olla lusittuna, mut onpa noita onneksi muutamia vielä jälijellä. Ei tarvi mennä töihin vasta ku ens vuonna..
Tälle päivää oli vähä jotaki leipomisjuttuja, etten oo ihan jouten ollu vaikka siihen ois hyvä mahollisuus, joulusiivot ku on tehty. Kotiorija oli perijantaina ollu ahkerana ja siivonnu huushollin joulu kuntoon. Voiko sen paremaa joululahajaa vaimoihiminen ennää toivua? ?

Saunasa käyvesä tuumattiin, että laitammako kuusta tälle joulua ollenkaan vai ollaanko iliman. Eihän se iso homma oo laittaa ku ei tarvi lähtiä tuonne pakkaseen sitä mehtästä hakkeen, eikä ees mistään kuusen myyntipisteestäkkään. Ei tarvi ku kävellä alakertaan ja aukasta varaston ovi. Raivata hetken aikaa itelleen tillaa jotta näkkee mihin se kuusiloota on viime joulun jäliltä piilotettu.
Joulukoristeloota on tavallisesti ylähyllyllä josta se on ollu aika heleppo löytää. Kaitpa se nytki on sielä?

Se on merkillinen paikka tuo varasto. Miksi ihimeesä sinne pittää sitä roinaa ovesta syytää niin palijo ettei sekkaan sovi ku jotaki sieltä tarvii hakia. Ei sillä etteikö sitä ois joskus siivottu ja raahattu käyttämätöntä roinaa kiertoon, onhan ny toki. Kerran jäi jopa tillaa lattialle ku niin nuukaan raivattiin.  Joka siivouksen jäläkeen on sovittu ja päätetty että nyt tää pijetään järijestyksesä. Niinpä niin..jaapajaa trallalalla laa...kukahan sen sitte sotkii ja sekottaa?

Oikijaa kuusta meillä ei oo ollu vuosikausiin, on vaan väärä.
Silikkikuusi on siitä hyvä ku se ei kuivu, ei varise eikä siitä lähe tuoksua. Heleppo koota ja purkaa.
Kyllä täsä ny tuli semmonen fiilis että taitaa mennä huominen päivä kuusta laittaisa. :)
Hyvvää Joulua!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Pienet asijat vaikuttaa

Onnistumisen ilo on ihimiselle melekosen tärkiä asija. Iliman sitä ei varmaan kykene suoriutummaan elämän haasteista ja hommista. Jotenki tuntuu että me suomalaiset ollaan enemmän semmosta mollivoittosta kansaa. Pelijätään kai sitä että toisella nousee hattuun jos häntä kannustettaan tai kehutaan. Mieluummin kaiketi vähä mollattaan ja sanotaan että no joo, olisithan tuon voinu paremminki tehä.

Miksi se on niin vaikijaa antaa tunnustusta ja kannustaa??

Sehän alakaa jo ihan pienestä. Mukelo ku istuupi potalle ja saa sen elämänsä ensimmäisen pökäleen äherrettyä sinne pottaan, jopas siinä koetaan onnistumisen iloa. Niin äitee ku isäki ovat aivan ihastuksissan heijän pienokaisen aikaansaannoksestaan. Mukelo saa halauksia ja kuulla kehuja siitä miten reipas ja iso hän on ku onnistu noin hienosti suorituksessaan.

Pienillä sanoilla ja teoilla on äärettömän suuri merkitys.

Mitä haasteellisemmasta asijasta kyse ja sen onnistumisesta, sitä enemmän se vaikuttaa ihimisen itsetuntoon. Muistan ikäni yhen tilanteen jollon musta tuntu että haluan painua maan alle ettei kukkaan ikipäivänä mua nää.
Elettiin sitä aikaa ku asumma vielä Oulaisisa. Olin opetellu soittammaan pianoo ja osasin jotenkuten joitaki tuttuja lauluja soitella, joita sitte säestelin srk:n tillaisuuksisa.
En muista oliko pääsiäisajan juhulapyhiä vai mikä tillaisuus, sinne oli kutsuttu puhujavieras ja hän vaimonsa kans esitti muutamia lauluja.
 Minä tietysti soittelin tillaisuuven alusa yhteislaulut, pimputellen pianoo parilla kolomella sormella ku en vielä siinä vaiheesa osannu kaikkia kymmentä käytää. Sitte kun tää puhujavieras istahti pianon ääreen ja alotti soittelemisen ja vaimonsa lauloi, kuuntelin ja toivon että voisin kavota maan alle, kertakaikkiaan ku mua hävetti.
 Aattelin että en ikinä, en ikinä soita ku nolasin itteni omalla pimputtelullani tuollasen taitajan eesä. Olihan se semmonen itsetunnon kriisi ettei oo tosikaan. Koin totaalisen epäonnistumisen, vaikka todellisuuvesahan se ei sitä ollu.
Enhän mää soittamisesani ollu epäonnistunu vaan mun taitoni eivät olleet yhtä hyvät kuin tällä vierailijalla oli.
Tuollon oli tilanne jollon kaipas rohkasua ja kannustusta.
Onhan sitä toki myöhemmin vuosien varrella tullukki, vissiin on soittotaitoni vähä parantunu. :)

Joskus kehujen antaminen on vaikijaa mut vielä vaikijampaa tuntuu olevan niitten vastaanottaminen. Sitä kuulee niin monen monta kertaa ihimisten sanovan ;
Noh, eihän tuo ny oon niin erikoinen.
Enpä mää tiijä, meni kai se aika hyvin, mut olisin voinu siinä kohtaa tehä paremmin.
En mää oo mittään, en mää ossaaa..jne..

Turhanpäivästä oman ittensä aliarvioimista ja vääränlaista nöyryyttä se semmonen on.
Jos kerran omasta mielestään tietää onnistuneensa ja siitä saa kehuja, mitäpä siihe muuta voi ku sannoo että kiitos vaan kauhijan palijo.

Rohkastaan ja kannustettaan toisiamme. Pienet sanat ei oo keltään meiltä pois, mut ne voi sille joka ne kuulee olla tojella merkittävät. Koskaan ku ei voi tietää mitä mietteitä ja aatoksia toisen aivonystyrät just sillä hetkellä jauhaa.




lauantai 15. joulukuuta 2012

Mummun mukelo täyttää nelijä vuotta

Kakut tein kääretorttupohojasta kiertämällä levyä rullalle.Välliin laiton kermarahkavaniljakreemimössöö ja marijahillua. Päällys marsipaania, koristeet pikeeristä.
 

perjantai 7. joulukuuta 2012

tiistai 4. joulukuuta 2012

Mitähän tään kans tekis?

Kävi nimittäin sillaitte ku nuita kuvia laittelin niin yks kaks tuli ilimotus että Picasan kuvavarasto nettialpuumi on täysi. Taas kerran tuli semmonen ropleema mummelin etteen että alako pikkuhilijaa veri kiertää ja hermot kiristymmään. On tää konneen käyttö välillä niin ärsyttävvää ja turhauttavvaa ku ei kertakaikkijaan tiijä mitä pitäs tehä.

No ensin mää tietysti alon sellaamaan Picasa 3 kuvavarastua, sitä kuvan käsittelyohojelmaa, ku ei aivot heti sanonu että nettialpuumista on kyse. Tallensin kaikki kuvatiedostot Buffalohopsulle ( itekeksimä nimitys ulkoiselle muistirasijalle ) ja sitte poistin niitä konneelta. Sen jäläkeen kävin plokisa yrittämäsä ladata kuvvaa vaan eihän se onnistunu.

Siinäpä sitä sitte ihimettelin ja tuumailin että mistähän homma kiikastaa. Kunnes silimät osu siihen tekstiin, kuvavarasto nettialpuumisa, mikäs, mikäs ??
 Jotaki tapahtu mummelin aivokopasa. Alako mahoton liikehintä aivosolujen valtakunnasa ja tietua alako pukkaamaan siihen malliin että hoksottimet tuntu pellaavan perin mutkattomasti. Samasa ku se tietomäärä saavutti tajuntani, tempasin auki uuven sivun ja kaveri Kuuklelta kysymään ossaiskohan se neuvua mut nettialpuumin saloihin. Löyty.

Voi hyvänen aika taas. Tilanne oli aika avuton ku etteen aukes sivu josta tosijaan löyty kaikki kuvat mitä vuosien aikana oon plokiini ladannu. Semmosiaki kuvia monia joita ei oo koskaan laitettu plokisa näkyville, tillaahan ne vaan vievät. Ei muuta ku poistammaan kuvia toinen toisensa perrään.
Jaa..eipä niitä niin vaan poistetakkaan. Mikäli poistat kuvan alpuumista samalla se poistuu myös plokistasi. Mitäs tää tämmönen oikeen on?

En mää asijaa muuten tajunnu enkä ymmärtäny ku kokkeilemalla. Ja niihän siinä kävi. Ku menin plokiin kahtommaan, niin kuvan tilalla olla möllöttää musta ikkuna varustettuna kielletty ajosuunta merkillä. :( :(
  Voi rähämäkäpälä minkä teki. 
Nettialpuumista pystyn poistaan vain ne kuvat mitä en oo julukassu, loput pittää jättä jotta juttujen lukeminen on mielekästä. Mennee koko idea ihan päin mäntyä jos kuvat napsii pois. Kyllä mua pikkasen niinku harmitti ja otti aivolohkoon tää systeemi. Mut tää on tällästä.

Lissää kuvavarastua nettialpuumiin on kyllä mahollista saaha ku maksaa vuokraa siitä varastosta. Siihen juttuun ei vielä ehtiny perehtyä enkä ottaa selevää miten se homma niinku käytännösä sitte toimii. Mut tulipaha ainaki pikkusen nettialpuumi tutuksi ja tiijän mistä sen löyvän.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Adventtiaika

Adventtiaika, joulun odotuksen aika,
 valamistautumista viettämään vuojen tärkeintä juhulaa Vapahtajamme synttäreitä.
Ai miksikö tärkeintä? No ajatteleppa, ellei Jeesus ois syntyny ei meillä polosilla olis mittään mahollisuutta  saaha anteeksi syntejämme eikä saavutta iankaikkista elämää. Että ei oo ihan mitättömästä juhulasta kyse.
Itekukanenki sitä jouluksi vähä jotaki puuhastellee? Ellei muuta nii ainaki pipareita paistellaan? Tai jos ei pipareita, nii sitte hommataan se kinkku?
No joulukortteja vissiin aika moni lähettellee?

Innostuin värkkäämään kortteja. Kävin ostaan huovutusneuloja ja hahtuvvaa...

lauantai 1. joulukuuta 2012

Pikkujoulu

Tuola jokirannasa on vanha hirsitalo joka on säilyny sotavuosien pommituksista hyväkuntosena. Talon tuvan muhkeat hirsiseinät ja valtava vaaleaksi maalattu nurkkatakka kertoo omalla tavallaan talon historijaa. Ruokailuhuonoitten seinisä kauniit, niin vaahanaikaset tapetit, osasta mukavasti kruusattuja kuvijoita. Huonekalut ja irtaimisto mikä silimiin osu sitä tyyliä että siinä kalapenis paraskin antiikkikauppis ku sais sellaset haltuunsa.

Tuonne talolle me kokkoonnuttiin perijantai-illalla työporukan kans pikkujoulua viettämmään. Syötiin oikeen hyvät joulupöperöt ja päälle makosat kahavit jäätelöannosten kera.
Illan ohojelmasa oli laulua, tietokilipailu ja tietysti mahotonta naurua ja puhheen sorinaa, oltiihan sitä akkaporukalla koolla.

Meitä oli kaks naista jotka hoiteli laulupuolta, Niina soitteli pianolla ja mää komppasin kitaralla sen mitä kerkesin. :) Aika mukavasti meni yksiin vaikkei ehitty harijottelleen ku kolome laulua etukätteen. Tai ei sitä voi ees harijottelemiseksi sanua ku käytiin vaan laulut läpi että miltä korkeuvelta ne ois hyvä soitella.

Porukka tykkäs laulaa ja lopulta meni toivelaulujen puolelle, jotka laulettiin niinsanotusti " lonkalta", eli nuotit etteen ja siitä vaan laulammaan.
Innostupa osa porukasta laululeikkiäkin leikkimmään...tip tap..tip tap...tipetipe tip tap...tip..tip..tap..:)

Lepposaa adventtiaikaa!

Kotikylällä

Ajelin iltasella kotokylälle, ku on muutama vappaapäivä töistä. Kotua lähtiesä sato vettä. Pohojanmaan rajapyykin jälkeen alako ilima kirka...