lauantai 11. toukokuuta 2013

Pientä rättäämistä

Töisä kahtelin viikolla kahavipaussilla Kinuskikissan kakkukirijaa. Siinä oli monenlaisia ohojeita ja konsteja tehä eri makusia ja näkösiä kakkuja. Joten, päätin kokkeilla jotaki vallan uutta.

Vaahtokarkkitaikina:
Reilu 100g vaahtokarkkeja johon lisätty tilikka vettä sulatettaan mikrosa velliksi. Vellin joukkoon lisäsin tomusokeria 4-5 dl jotta sain suhtkoht kiinteen massapallon. Pallon käärin kelemuun ja laiton jääkaappiin kovettummaan.( http://www.kinuskikissa.fi/vaahtokarkkitaikina )






 
Torstai oli vappaapäivä, sillo oli aikaa rätätä koristeita. Ostin mansikan makusta tomusokeria josta sai heleposti vaalijanpunasta pikeeriä, ku sekotti siihen vähä valakuaista. Ruskijan tein tomusokerista + valakuaisesta, johon lisäsin tummaa kaakaujauhetta.
                                             



                                                
Kakut kasasin kääretorttupohojista jotka leikkasin 5-6 cm levysiin soiroihin. Keskelle kakkua kiersin yhen soiron rullalle, jonka ympärille kiersin kaikki muut. Täytteenä kakusa on mustikkatahanaa ja kermarahkaa.
( www.kinuskikissa.fi/blueberry-curd-mustikkatahna ) Toiseen kakkuun laiton vadelmahillua tahanan asemasta.

...jotaki tästä vielä puuttuu....

Vaahtokarkkitaikina oli pikkasen jänkkiä ku otin sen jääkaapista. Sen kauliminen alusa tuntu hankalalle, aattelin jo että mahtaako tästä sitkeestä pallerosta saaha parin millin vahavusta levyä aikaseksi millonkaan. Pikkuhilijaa se siitä pehemeni ja lopulta oliki tosi heleppo kaulita. Ei tarttunu alustaan eikä kaulimmeen. Kuorrute oli heleppo nostaa kakun päälle, pysy kasasa hyvin. Kuorrutteesta leikkelin torttupyörällä nauhoja joilla koristelin kakun reunan. Kukkaset kiinnitin pikeerillä mitä oli jääny kukkien pursottelusta pussin pohojalle.
Tähän kakkuun tein valakosuklaakuorrutteen.
Valakosta suklaata 200g joka sulatettaan.
Vaalijaa siirappia 2 dl joka lämmitettään notkeeksi.
Tomusokeria 4 dl joka sekotettaan edellisten kans sekasin. 
Jääkaappiin kovettummaan, kaulittaan sopivan vahavuseksi ja nostettaan kakun päälle.
Ruskijat kukkaset tein samasta kuorrutteesta, värijäsin sen tummalla kaakaujauheella.

2 kommenttia:

  1. Oi ihana! Pitää muistaa tämä ohje tulevaisuudessa, vaikka olen aika huono tekemään. Taitavaa!

    VastaaPoista
  2. Ei hyvänen aika - sähän olet kondiittori! En ole eläissäni nähnyt noin komeaa ja herkullisen näköistä kakkua! Voi sentään, nyt sitten alkoi kuola valumaan koska ei meillä tehdä tuollaisia..

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...