minä tiedän, mitä rauhattomuus on.
Rauhattomuus on kuin jotkut näkymättömät silmät
alati tarkkailemassa.
Kuin näkymätön tutkintotuomari tekemässä
muistiinpanoja.
Merkillinen syyllisyydentunne, kuin koulupoikana
tutkinnolla opettajan edessä.
Rauhattomuus on merkillinen levottomuus sydämessä,
alituinen värinä hermoissa, levoton uni, painajaiset
ja kuolemankammo, että jos lähden tälläisenaan,
miten minulle käy.
Mutta nyt tiedän, mita rauha on, olen tiennyt sen
jo kaksi kuukautta.
Kaksi kuukautta sitten tulin uskoon ja sain syntini
anteeksi Jeesuksen veressä.
Minä tiedän mitä rauha on.
Rauha on kuin lepäämistä uimaliivien varassa
syvässä vedessä.
Rauha on kuin makaamista piilossa kesäisessä ruohikossa.
Aurinko, pilkistää ruohonkorsien lomitse ja tuuli
heiluttelee vihreitä ruohoja ja minä
lepään siellä sisässä, piilossa.
Rauha on kuin makaisi aitan sängyssä kesäisen sateen
ropistessa aitan kattoon.
Rauha on kuin käpertymistä lämpimän peitteen alle
syksyisen tuulen piiskatessa ikkunaruutuihin
kylmää sadettaan.
Rauha on kuin tulemista pitkältä uintimatkalta
rantaveteen, jalka pohjautuu ja tuntee tukevan ja
kovan pohjan.
Rauha on kuin isä oli antanut anteeksi ja kiikutti
polvellaan.
Rauha on kuin äiti painoi povelleen ja hyräili
unilaulua.
Rauha on lepäämistä Jeesuksessa jokaisella solullaan,
pääni Jeesuksen rintaa vasten, Jeesuksen turvalliset
kädet ympärilläni.
Rauha on sitä, että Jeesuksen veri on pyyhkinyt pois
vääryyteni, syntini ja syyllisyydentuntoni.
Rauhattomuuteni on rauennut kuin tyyntyvä laine
rantahietikkoon.
Ja minä lepään siinä - Vapahtajan sylissä.
-Tapio Nousiainen-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)