torstai 10. maaliskuuta 2016

Hirsitalon remppaa: tapetteja, rahaa ja lehti-ilimootuksia.

-vaari kirijottaa ny-

Huh, huh, kirkon puolen  kamarista revittiin vanhat kupruilevat tapetit irti.  Niitä oli varmaan kymmenkunta eri kerrosta. Lujaan ne oli huopakattonauloilla seinään naulattu. Otimme näytepalat talteen ja jos saisimme kaikki kerrokset irti toisistaan niin laitetaan sitten näytteet tännekin. Alin tapetti oli Huvudstadsbladetin sivuja vuodelta 1892.

Pönttöuuni odottaa lämmittäjää. Toivotaan, että saisimme siihen tulet vielä joskus laittaa.
 Mitä tapahtui Suomessa 1892? Näistä lehdistä se varmaan selviää kunhan ehditään vaan lukea.

Huoneen nurkasta purettiin komero ja sen pohjalta löytyi hyvä alkupääoma remonttiin. 1950-60 luvun markkoja ja penneja ja olipa siellä pari Ruotsin äyriäkin muistuttamassa, että tämänkin perheen lapsista osa muutti työn perässä naapurimaahan.

Vintin seinän paperoinnissa oli lehtiä monilta vuosikymmeniltä. Kumisaapas anomuksia sai tehdä 1947 jos halusi saappaat. No, olihan siinä kuitenkin jonkinlaiset ehdot: polttoturvetta pitää kuokkia ja siten osoitettava tarvitsevansa saappaat. - Mitähän jos nykyäänkin pitäisi ministeriön edustajalle perustella miksi tarvitsee kumisaappaat?
Tämä oli hyvä! Mahtoiko työnantaja eppäillä, että kaikki ei lopulta menisi kuitenkaan ihan hyvin kun piti laitaa nootti, että "valittu ei saa kieltäytyä"?

 Porstuan ovet. Koko porstua joudutaan uusimaan. Tänään jo sisuskaluja siitä purettiin pois.
Kuva porstuan sisältä. Taustalla portaat vintillle.
 Huomenna ajellaan kotiin ja saapa nähdä milloin ehditään takaisin. Jouluksi kuitenkin muutetaa asumaan. Vuosiluku muutolle on vielä epävarma, mutta jouluksi kuitenkin.




4 kommenttia:

  1. Voi miten mielenkiintoinen on tuo teidän taloremontti. Laittele sitten välivaiheistakin juttua . Talossa jo heti löytyi aarteita nuo tapettilehdet.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä projektiin! 18 vuotta sitten olimme täysin samanlaisessa vaiheessa oman, vuonna 1885 rakennetun talonpoikaishirsitalomme kanssa. Ei varmaan pitäisi sanoa, mutta ikuisuusprojekti ei ole vieläkään valmis ja niitä ensimmäisenä remontoituja huoneita olemme jo alkaneet uudisremontoida :)) Mutta lopputulos on kyllä aina vaivan arvoinen ja wanhassa talossa on sielu!

    VastaaPoista
  3. mahtavat hirsiseinät, on teillä tuossa urakka, mutta varmasti pääsette jouluksi kotiin.

    VastaaPoista
  4. Kuinka teidän projekti lopulta päättyi? Mielenkiintoista lukea näitä! Meillä on uudisremontti mietintämyssyn alla. Olisi jo aika sille, ja muutenkin itse pidän kaikista projekteista. Innolla siis sitä odotan. http://www.rakennuspalveluoksanen.fi/remonttipalvelu

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...