torstai 7. huhtikuuta 2016

Vaarin kantele


Mummolan kamarista löyty vaarin kantele. Aikoinaan se on ollu hyväsä kunnosa ja palijosa käytösä mutta vuosien saatosa kantele on menettäny kiiltonsa ja kielensä. Se on ollu välillä kylymäsä jonka takia puuosat ovat osasta halijenneet. Kansi on päässy irtuammaan reunasta ja sen on joku naputellu kiinni pikkusilla nauloilla.
Soittopeliä siitä ei ennää taija saaha, mutta kunhan saahaan talo kuntoon, niin eiköhän kantele saa paikkansa kamarin seinällä.
Vaari oli soittanu kanteletta jo pikkupojasta lähtien. Tämän kanteleen hän oli saanu lahajaksi kyläläisiltä täyttäessään viiskyt vuotta. Vaari laulo ja soitti palijo kotonaan. Hän opetti soittamista mullekki. Ehin oppia vähä alakeita soittaan, ku vaarista aika jätti ja kantele hilijeni. Joskus kakarana mummolasa  ollesa leikin ja rämpytin soitinta mutta oikijasti soittammaan en oppinu koskaan.



3 kommenttia:

  1. Hienoa, että on säilynyt tallessa, vaikka ei kunnossa olekaan. Meillä on joku isännän suvusta tullut viulu, joka myös on aika raasu. Itselläni oli vuosia tallessa isäni mandoliini, jonka hän oli jossain vaiheessa iskenyt säpäleiksi.

    VastaaPoista
  2. Isä oli musiikkimiehiä ja hän oli itseoppinut pelimanni: soitti viulua, sahaa, huuliharppua, haitariakin.
    Suomalaisen messun laulut ovat niin puhuttelevia. Kuuntelin levyn melkein puhki, kun se aikoinaan ilmestyi.

    VastaaPoista

Kiva ku kävit, jätäppä käynnistäs ränttiä ruutuun. :)

Joulu on taas

 No tottahan se on, että joulu tullee vaikkei tekis yhtään piparitalua, mutta muutama niitä pittää tehä jotta saa näpertämisen vietin tyyvyt...