Aarteenetsijät

Mun ossuus alakaa kohdasta 39:04  :)

Lapsuusajan herkku

Tiijäkkö mistä tietää ihimisen tulleen vanahaksi?
Mulle on kerrottu, että siitä sen tietää, ku alakaa muistelleen mennyttä aikaa. Sillon tällön ajatuksiin tulla tupsahtaa joku asija tai tilanne mikä on joskus sattunu. Kummasti ne vaan ovat jääneet ihimisemielen syövereihin. Liekkö se niin, että mitä mukavempi, ihanampi ja hauskempi tilanne on ollu, sitä paremmin se jääny muistoon. Tai päinvastoin, mitä ikävempi ja surullisempi, sekin syöpyy syvälle, syvälle mieleen ja saattaa joskus vuosikymmenten päästä vasta nousta pintaan, tuoden mieleen uuvestaan ne ikävät muistot. Nekin tulis kai käsitellä.

Mulle tupsahti mieleen mun kakara-ajan herkku. Se oli kertakaikkisen hyvvää ja sitä pitiä käyvä osatamasa monen monta kertaa ja monta kerralla. Eihän yks riittäny ku pieneksi hetkeksi.
Palataampa siis ajasa hieman taakse päin.

Siihen aikaan  kotikylälläni oli yks kauppa, Ossuuskauppa. Olisinkohan mää ollu kuus tai seittemän vuotias, ku eka kertoja kävin kaupasa ihan yksin. Äiti oli antanu mukkaan ostoslistan joka piti antaa lihatiskin takana olevalle myyjälle. Heleppo homma. Eihän mun tarvinnu muuta tehä, ku seisua tiskin eesä ja oottaa, että myyjä laitto paketteihin sen mitä ostoslistaan oli kirijotettu.

Jauhelihhaa, sitä myyjä kaapi metallisella kauhalla myyntitiskisä olevasta astijasta. Myyjän vasemmalle käjelle oli valamiiksi otettuna voipaperin näkönen paperi, jonka päälle myyjä laitto jauhelihan.
Tottuneesti myyjä osas arvioija jauhelihan määrän lapioiessaan jauhelihhaa paperille, että sitä ois se määrä mitä listalle oli kirijotettu. Välisä myyjä punnitti lihan, jos sitä oli liikaa niin hän otti ylimääräsen pois ja heitti sen takasi astijaan. Ku liha oli punnittu, myyjä kääri siinä puntarin päällä sen pakettiin, sitte hän siirty sivupöyvän viereen ja kääri lihan vielä toiseen parperiin. Tämä päällyspaperi oli semmonsta luonnonvalakosta, vähä pehemosen olosta paperia.
 Kotona paketit aukastiin nätisti ja päällyspaperiarkit silotettiin. Niistä sai hyvvää piirrustuspaperia.

Kylälle tuli toinen kauppa, Villen Valinta. Sieltä kaupasta löysin herkkuni karkkihyllystä. Hyllyisä oli vaikka minkämoisia karkkeja, mutta yks oli ylite muiden, Suffeli. Vaalijanpunsen-ruskijaraitasen paketin sisällä oli vohovelipatukka. Vohovelin sisällä  on toffeetäytettä, olihan ne hyviä. Ne oli niin hyvä, että ostin niitä aina ku kävin kaupasa. En tiijä söinkö niitä ehkä liikaakin, ku serkkupoika alako josaki väisä kutsumaan mua suhvelipuhveliksi.

Vaikka suhuvelisa on vehenäjauhoja, ( en sais syyvä , ku on keliakia)  on hinku niihin ollu sen verta kova, että on pitäny joskus vielä maistella. Harmikseni  oon todennu, ettei ne  ennää maistu siltä miltä ne maistu kakarana. Kaikki muuttuu, suhuvelitki. Tai onko se muutos vain minusa, ku  oon vanahentunu. Ainaki niin palijo, että voin jo näinki vanahoja asioita muistella. Oikiastaan tämä vanaheminen on ihan mukavaa.

http://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/tuotemerkit/suffeli/

Sukkia..sukkia..

Tilatut sukat ovat onnellisesti perillä uusilla omistajillaan.
Yks tilaus oli nelijä paria tennarisukkia. Sukat tein seittemästä velijeksestä.

Kirijokuvioiset sukat tein Nallesta.

Sydän sukat tein seittemästä velijeksestä. Sukkien varren suuta koristaa pykäläreunus, jonka ohojeen löysin Novita sukkalehestä.

Pykäläreunusta ja sydän mallia oli niin mukava tehä, että tein parit lasten lapaset samalla mallilla.

Lähikuva pykäläreunuksesta.

Siinä se on, hyvää sunnuntaita!

Mutta mitä lähempänä aamunkoitto on,

sitä pimeämpi on yö,

ja sotkeutuessaan asiat selviävät;

sellaisetkin asiat, jotka ovat huonommin,

korjaantuvat -  ja mitä lähempänä

korjaantumista ne ovat, sitä huonommin

ne näyttävät olevan.

                                                           - Henry Wadswoeth Longfellow-

Loma

Se on jääny tavaksi, vaikkei ois pakko, että pittää pittää  joka vuotinen syysloma.
Ny ku työhommelit ovat hieman muuttueet, niin ihan hyvin vois tehä tämänki viikon töitä. Vaan minäpä en tee.  Oon aatellu asijan niin, että ku antaa ihtelleen sopivasti joutoaikaa, siis kunnon loman keskellä ruuhkasta työaikaa, niin sitä jaksaa loppuvuojen paremmin. Ei tuu ressiä eikä yliväsymistä, kuten monella työtä tekevällä se tahtoo nykypäivänä tulla.

Kuusamosa ollaan oltu muutama päivä. Aateltiin vaarin kans, että ny on hyvä sauma lähtiä päiväksi pariksi lorvimmaan kylypyllään. Vesihieronta tekkee niin hyvvää lihaksille, ai että mää tykkään.

Tämä on näitä halapoja Holideilupin tutustumislomia, josa osa olemisesta "maksettaan" kuuntelemalla viikko-osakkeitten myyntisaarna. Siinä myyjätaho yrittää käännyttää ymmärtämättömän ostajaehokkaan ymmärtäväiseksi ostajaksi, joka saarnan päätteeksi allekirijottaa kauppakirjan ja osamaksusopimuksen.

Tuo saarnahetken pari tuntia on kuin tosielämän tv-souta parhaimmillaan. Roolit on selekijät, mutta käsikirijotuksen totteutuminen on epävarmaa molempiin suuntiin ihan lopun käjenpuristukseen asti.

Tämän tosielämänsoun asiakasosapuoli valmentautuu kylypylän altaisa ja saunan lauteilla, että kestäisi myyjän kohta aamupalan jäläkeen alakavat höynäytyspuhheet. Myyjät puolestaan kokoontuvat aamupalaveriinsa kahavikuppien ääreen hiomaan viimetingan myyntitaktiikkaansa asijakkaan pään menoksi.

Päivän päätteeksi myyjät laskevat myyntisaldon ja provisionsa. Sammaan aikaan hotellihuoneisa parhaisiin tairjouksiin ("Tarjous on vain teille ja vain tänään!") sortuneet asijakkaat lukevat kauppakirijaan pienellä präntättyä tekstiä sopimuspapereista. He yrittää löytää tievon kuinka monta päivää on armonaikaa kaupan purkamisseen. 

Sen saarnan lisäksi me on käyty tietysti Kuusamon kirpputorit kiertämäsä, mukkaan tarttu jotaki tarpeellista ( tarpeetonta) tarpeellista ( tarpeetonta ).

Aamupäivällä leijaili lumihiutaleita harvakseltaan pihamaalle, siitä se lumen tulo alakaa.

Kuusamosta ajellaan Pohojanmaalle viikonlopuksi.  Pittää käyvä tarkistamasa kesällä kasattu hirsiläjä onko se pysyny kasasa. Kesällä laitettiin siihen peltikatos, vaan ei ehitty kiinnittää sitä  riittävän hyvin jotta se kestäs talaven tuulet ja tuiskut.  Katos pittää kiinnittää ny kunnolla ja kahtua muutenki  koko tontti ja talo läpi, että kaikki on ok. 

Illanistujaiset

Soluporukka kokkoontu tälle iltaa meille. Innostuttiin vaarin kans vähä rättäämään ja tehtiin kahavipöytään hieman erilaista suolasta naposteltavvaa. Olihan meillä aihetta vähä juhulia ku vaari sai kirijansa valamiiksi.

Leikattiin paahtoleipäviipalleet nelijään ossaan ja täytettä päälle. Tsatsikikastikkeen joukkoon savulohta ja seos levitettiin leipäpalalle. Lisäksi herneen versoja, tomaattia ja viinirypälettä.

Saaristolaisleipäpalasten päälle juustua, häränfilettä, granaattiomenan siemeniä ja muutaman pisaran tomattisulatejuustomössöö.

Ilimakuivattua kinkkua, meetvurstia, tomaattia, kurkkua, paprikaa ja luumua.

Pientä purtavvvaa heille jotka ei halunnu leipää syyä.

Kuka surmasi Matti Harmaalan?

- vaari kirijottaa ny -

Kysyn vaan, että kuka surmasi Matti Harmaalan?

Tuossa pari vuotta sitten joulunajan joutenolon hyötykäyttämiseksi aloin kirjoittaa tarinaa Matti Harmaalan kuolemantapaukseen liittyen. Tarina vei kirjoittajaa mukanaan aika pitkään kunnes se (siis se tarina) hautautui tietokoneelle moneksi kuukaudeksi.

Sieltä se nousi eräänä päivänä haudastaan ja minä näytin ylösnoussutta eräälle kirjallisen alan erikoistuntijalle, ystävälleni Kirsille siis. Hän potki minut liikkeelle ja sain siitä potkusta sen verran uskoa, että rakensin tekstiin alun ja lopun, lisäilin pisteitä ja pilkkuja. Kaikkia puolipisteitä en ottanut pois, vaikka Kirsi siihenkin kehotti. Minusta puolipiste on niin kaunis, että jätin niitä muutaman, mutta yritin piilottaa ne mahdollisimman hyvin. 

Kuka tämä Matti Harmaala oli?  Mies oli asianajaja ja seurakunnan luottamushenkilö. Hänen ruumiinsa löytyi poroerotteluaidan räkkäsuojasta. Oli elokuu 2012, Lontoon olympialaisten ja mustikanpoiminnan aika. Harmaala oli mies, jonka asiat näyttivät päällisin puolin olevan kunnossa. Kuitenkin hänen elämänsä palapelistä tuntui olevan turhan paljon palasia piilossa ja niinpä kysymykseksi nousi se, että kuka hänet tappoi ja miksi.

'Tuulinen maa. Kuka surmasi Matti Harmaalan?' tuli kirjalle nimeksi. Tarina vie lukijansa keskelle Lapin maisemia: vaarojen rinteille, metsiin ja jänkille, mutta myös kaupungin kaduille ja ihmisten arkeen. Sieltä, keskeltä ihmisten elämää, sen vastauksenkin oli löydyttävä.

Vaikka olen tässä omassa työssäni nähnyt ja kuullut monia tositarinoita ihmiselon ihanuudesta jos kurjuudestakin, niin tämän kirjan tarina ei ole mikään niistä. Matti Harmaalan tarinan taustalla isoina kehyksinä on eräs todellinen median julkituoma uutisjuttu. Vaarin korvienvälin huminassa tuo ajankohtainen uutinen jalostui tapauskertomukseksi, jonka lyhennelmän tarkkaavainen lukija olisi jonkun aamun mediasta voinut lukea. Koko tarinasta tuli hivenen yli 300 sivuinen kirja.

Kustantajaksi kirjalle löytyi lappilainen Väyläkirjat. Keskiviikkona 12.10. klo 18 on kirjan julkistamistilaisuus Rovaniemen kirjastossa. Sen jälkeen monelle selviää kuka sen Matin oikein surmasi.

Kirjosukat

Tuli muutama sukkatilaus joten piti tarttua puikkoihin.

Kaks eka paria valamiina postitettavaksi.

Seuraavat sukkaparit jotka teen on tennarisukkia, niitten jäläkeen taas parit kirijosukat.
Kuvat ilimestyy kunhan sukat valamistuu.

Hyvä imuri

PikkuReijo leikki keittiön laattialla autoillaan isänsä kokkaillesa sapuskaa.
Hetken päästä isä sano,- Äiti tullee  kohta töistä, tehhään hälle yllätys. Siivottaan keittiö ja katetaan pöytä nätiksi.
PikkuReijo alako  kerräämään autojansa  ja isä rupes imuroimaan.
PikkuReijo seuras isän imurointia ja huusi; - On meillä hyvä imuri ku nuin kovasti letkusa kolisee.

Hauskaa viikonloppua!

Kumisaappaat ja suo

Uuvet kumisaappat sain
Erätukusta ne hain.
Pittää mahtua villasukka
eikä silti oo nafti
ny voi alakaa karpalojahti

Suota kohti marssittiin

pitkospuita lompsittiin.

Olipa se niin mukava

uusilla saappailla lompsuttaa.

  Kiertelen, kahtelen ympäri suota

josko löytäs karpalon

täältä tai tuolta.

Kovin ovat hukasa tänä vuonna

liekkö kevväinen saje

anto kukkien kuolla.

Ei  ihan tyhyjäksi ämpäri jääny

melekeen kai nuita on puolisen litraa

en vihtiny hakia mittaa. 

Kahteen soppaan ainaki riittää

makijaa ku tekkee niin vaariki kiittää.

Yksi ainoa

Meillä on vuosien saatosa ollu muutamia orkkideoja jotka usein miten ovat kukkineet kerran ja sen jäläkeen ne onki ollu viherkasveja. Vein orkkideat  muutamaksi viikkoo parvekkeelle. Nehän tais tykätä viilijämmästä kasvupaikasta, ku alakovat lykkäämään kukkavartta niin nostin sisälle. Eka alako kukkimmaan.

Yhen ainuan kukan teki mutta sitäki kauniimmaan ja suuremman. Kukan halakasija on kymmenen senttiä.

Kukan keskeltä löyty hauska pikkunen olento, siivet levällän. Tai jos kahtoo vähä toisenlaisesta näkövinkkelistä niin sehän on sarvipäinen lehemän kallo. Miltä se susta näyttää?

Lepposaa sunnuntaita!