perjantai 30. kesäkuuta 2017

Loma, toka päivä illasa

20:50
Viijen jäläkeen lähettiin taas kiertelemmään. Päivällä ostettiin liput jolla pääsee liikkumaan paikasta toiseen kätevästi. Sama lippu käy metroon, raitsikkaan, linkkuriin ja lähiliikenteen junnaan. Me ajeltiin raitsikalla.

Ajeltiin reilu tunti, jonka aikana ehittiin kiertää majapaikalta toiselle puolen kaupunkia. Alusa oli vähä hukasa mihin mennään mutta matkan aikana selevis, että kauppakeskus Corvin on kohteena.
Mylleristä löytää pesuaineita, meikkejä, rasvoja, hajuvesiä, leluja ym.kaikenmoosta pientä tarpeellista. Corvinilla ois saanu kulumaan aikaa vaikka kuin mutta matkalaisten oli aika lähtiä iltapalalle. On se vaan kovvaa työtä tämä turistin päivätyö.

Teevesi on lämmin ja tuore gluteeniton patonki oottaa syöjää.
Mukava päivä vaikka iltasella räppäs vähä vettäki. Nähellään huommena. Hyviä unia.

Loma, reissun toka päivä

15:40
Aikanen aamuherätys oli ihan hyvä, mutta aamukahavin jäläkeen mummelille tuli väsy ja kävin ottamasa pienet tirsat.
Yheksältä oli porukka valamis lähteen kahtelemmaan kaupunkia.
Päivästä oli tulosa helteinen. Mentiin ensin Kalastajan linnakkeelle mistä on huluppiat näköalat. Satuttiin hyvvään aikaan ku joen yllä oli menosa lentonäytöskisa.
l
Kyllä hellekeli sai hien pintaan rinteitä noustesa.
Vaikka täälä on käyty usijamman kerran niin aina nämä rakennukset ihastuttaa.

Ny on iltapäivän lepohetki jotta jaksetaan iltakierrokselle.

Loma, reissun toka päivä

 Perjantai klo 6:05 Budapest.
Lento Budaan meni mukavasti. Kone laskeentu vähä ennen puolta kahdeksaa aurinkoiselle kentälle.
Vaarin sisko miehensä kans oli kentällä meitä vastasa. He olivat ostaneet valamiiksi meille liput metroon niin meijän ei tarvinnut alakaa niitten kans sähäläämään, että mistä ne pitikään ostaa. Metrolla oli helppo ajella majapaikkaan.
Kuvassa näkymä meidän parvekkeelta. Asunnossa on kolme makuuhuonetta, keittiö, olohuone ja kaksi kylppäriä  sekä yksi pyttyhuone.

Kämppä on remontoitu viimeisen päälle. Ikeasta on  taittu kantaa tänne kaikki romppeet matoista kahavikuppeihin asti.
Ilta jo hämärty ku lähettiin käymään kaupassa ostamasa jotaki iltapallaa.
Vaan nyt on aamukahavin ja suunnittelun aika mitä sitä tänään touhutaan.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Loma, odottelua lentokentällä

Lentokentällä klo 16:00

Eka lento kesti reilun tunnin ja oltiin lentokentällä puoli kahden aikoihin.  Silimiinpistävvää on aasialaisten määrä, joita lappaa edes taas pitkin käytäviä.
Onhan se mahtava juttu, että he ovat löytäneet Suomen turistikohteena ja tulevat sankoin joukoin ihastelemmaan maamme nähtävyyksiä.

Yks ihan huomion arvonen asija tapahtu meijän lähtiesä. En nimittäin ottanu kujinta mukkaan. Sukkapuilkot jäitin kotija.
Tai siis, vaari ja autokuski saivat puhuttua mut ympäri.
On kuulemma aika ottaa rennosti, olla lomalla 😀

Miehet ei tiijä että kutominen on yks tapa rentoutua ja viettää lomaa. Mutta varatyöt on matkalaukusa jos vaikka sattuu sajesää eikä pääse ulkoileen.

Tunteroinen vielä niin lento lähtee.

Olokaapa kuulolla.

Loma, viikon reissun eka päivä

Kello on aamulla 7:30. Lämpömittari varijon puolella näyttää plus kahtatoista, ihan hyvä eiliseen verrattuna. Tänään vaihtuu maisemat hieman lämpösempiin. Matkalaukut odottaa pakattuina lähtyä. Viikon reissun seleviä vähillä tavaroilla, kunhan on sortsit ja uikkarit mukana se on pääasia.
Vaari kirijotti ny.
Hyvä oli sekin, että saimme kotiimme loman ajaksi asumaan kukankastelijan. Siltäkin osin voimme matkata ilman alituista huolta siitä, että kauniisti kukkivat orkideat rupsahtavat Lapin helteistä.
Menemme siis viikoksi Budapestiin. Halusin tarjota synttärilounaan sisaruksilleni siellä ja sai sillä lupauksella koko sakin lähtemään. Viime tingassa vain tuli sairastuminen ja vanhin sisko miehensä kanssa joutui jäämään kotiin. Se oli huono uutinen, mutta mikäpä sairastumiselle voi.
Asunto on varattu Budan puolelta läheltä kuninkaan linnaa, siitä Mammut-kauppakeskuksen vierestä.
Ihan hyvillä mielin jätämme sateisen ja kolean Rovaniemen: Budapestissa taitaa aurinko paistaa ja lämmintä lienee +30 astetta. 
Pysyhän kuulolla. Tarkoitus on joka päivä kirjoittaa tänne matkalukemisina.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kastelusysteemi

Niin on käytynä pohojanmaalla työmaatarkastus tekemäsä ja hyvältähän sielä näytti. Juhannus meni siivotesa puojia, aittaa ja pihamaata. Pihallehan oli tuotuna iso roskalava joka tuli lähes täyteen kaikenmoista roinaa. Kattojen purkamisjätettä oli melekosesti. Kattohuovan jämiä ja niitä naulasia kolomiorimanpätkiä vaikka kuinka. Kaikki ne piti pois kerätä etteivät jää tulevan nurmikon alle.
Puojeisa oli eellis kesän roskasäkit, joihin oli kerätty kaikki talosta tullu purkujäte, sellanen mitä ei pysty polttammaan. Olihan sielä sitte kaikkee muutaki vanahaa käyttökelevotonta roinaa, joka jouti kaatopaikalle.
Kyllä tuntu mukavalta ku puojit ja aitta saatiin tyhyjennettyä.
Lyhyt aika on viikonloppu. En ehtiny viikatetta heiluttelleen ollenkaan. Saapi nokkoset ja horsmat kasvaa rehottaa heinäkuulle ihan vappaasti.

Pohojanmaalle lähtiesä laittelin kotona kukille kastelusysteemejä siinä toivosa, että ne ny toimis. Viime kesänä ne ei nimittäin toiminu.


Leikkasin vanahasta rotteepyyhkeestä parin sentin levysen soiron ja laiton toisen pään vesikippoon ja toisen pään lautaselle kukkapurkin alle. Tämä kukka ku ei tykkää, että sitä kastellaan juurelle.

 Hyvin oli vesi imeytyny ja kukka pysy kostiana.
 Viime kesänä tein soirot lakanasta ja ne ei toiminu. Lakanakangas oli liijan ohutta, se ei pitäny riittävästi kosteutta ja kangas ehti kuivua välisä eikä se sitte alakanu imemään vettä.









Nukkumaijan nostin kesäksi parvekkeelle vähä varijosempaan paikkaan. Olohuoneesa sen paikka on akkunalla mihin paistaa iltapäivisin suoraan aurinko. Aattelin, että taitaa olla kesällä liijan kuuma paikka maijalle, pärijää paremmin kesän partsilla. Hyvin oli kastelusysteemi toiminu maijanki ruukusa. Ei ehkä tarvis olla nuinkaan levijä tuo kangas, kapijampiki riittäs. 

Yrtitki oli pysyneet kosteina ihan hyvin. Näitten pelekäsin ensimmäisenä kuivuvan ku ovat niin hepposen olosia nuo lehet.

Sallaatti on innostu kasvammaan kovasti ku siitä pari kertaa jo leikkasin lehtiä lautaselleni. En tiijä pitäskö tuo vaihtaa suurempaan ruukkuun...

Takana isosa ruukusa on persiljaa ja muistaakseni endiivia.
Sallaatin vieresä pienemmäsä ruukusa rukolaa.

Parvekevilijelyn hyvä puoli on siinä, ettei tarvi kitkiä rikkaruohoja.







  Avokaado oli kolomen päivän aikana kasvanu hurjasti. Saapa nähä miten korkijan varren tehenee, joutuuko tuolle laittaan tukikepin ettei kellaha nurin.


perjantai 23. kesäkuuta 2017

Toisin sanoin sanottua

Kiitollisuuden sydän

Sokea poika istui rakennuksen portailla hattu jalkojensa juuressa. Hän piteli pahvia, jossa luki: " Olen sokea, auttakaa!" Hatussa oli vain muutama kolikko.
Eräs paikalle tullut mies otti kolokoita taskustaan ja pudotti ne hattuun. Sitten hän otti pahvin käsiinä ja kirjoitti sen toiselle puolelle jotakin. Hän asetti pahvin takaisin siten, että ohikulkijat näkisivät uudet sanat.
Pian hattu alkoi olla täyttyä. Monet ihmiset antoivat pojalle rahaa. Samana iltapäivänä pahvin kääntänyt mies tuli katsomaan, mitä pojalle kuului. Poika tunnisti hänen askeleensa ja kysyi: " Sinäkö vaihdoit tekstin tänä aamuna? Mitä sinä kirjoitit?
Mies sanoi: Kirjoitin vain totuuden. Sanoin saman kuin sinä, mutta eri tavalla.
Kirjoitin: " Tänään on kaunis päivä, mutta en voi nähdä sitä."
Kumpikin teksti kertoi ihmisille pojan sokeudesta, mutta ensimmäinen kertoi pojan olevan pelkästään sokea. Toinen viestitti ihmisille, kuinka onnekkaita he olivat, etteivät he itse olleet sokeita.
Oliko siis ihme, että toinen teksti oli paljon tehokkaampi?

Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Ole luova. Kokeile uusia asioita.
Ajattele eri tavoin ja myönteisesti. Nauti päivästä kiitollisin mielin.

  
                                                                                      Tuntematon

Mukavaa juhannusta!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Hirsitalo remppaa, aitan kunnostusta

Aitta on vuosien varrella päässy ränsistymmään ja painunu vinnoon, vaan eiköhän tuosta vielä käyttökeleponen saaha ku vähä  viksataan.
Aitan seinää on koristanu joskus komijat puurattaat. Nuitapa ei ennään kannata alakaa kunnostammaan ovat niin lahot.


Aina sitä sen verran pittää ehtiä taukua pitämään, että voi istahtaa kurkihirrelle ottammaan kuvia. Kuvahan kertoo enemmän ku tuhat sannaa. 

 Vaari on laittanu aitan seinään tuet jotta hirret pyssyy kasasa ku seinää nostetaan. Nostorauvat on oiva keksintö, iliman niitä homma ois ollu aika hankalaa.


 Eipä tainnu aitasa olla muita hirisä ku oven alla oleva joka piti uusia. Liekkö tuo vanaha hirsi ollu niin laho että meni poikki irti kiskottaisa.
Vaarihan sen tietäs kertua.





Aitan altaki löytyy yhtä jos toista.
Pilikkumi on kaiketi vanahaa arabiaa, harmi vaan ku siitä on joku vieny pohojan. Mitähän teriä nuo rauvat mahtannee olla.

Aitan nurkkakiven vierestä löyty kalijapullo. Aukasematon kruunukorkki on läppeensä ruostunu. Pienen rapsuttelun ja puhistuksen jäläkeen siitä hämärästi näkkyy teksti Sandels.
Mittään etikettiä pullosta ei löytyny mikä ei sinänsä oo mikkää ihime. Tietäähän sen jotta paperi vettyy kosteuvesa ja hajuaa aika lyhkäsesä ajasa. Illan päätteeksi oli vaari tutki myös pullon sisällön. Pissan keltasta, todella väkevältä tuoksuvvaa oluttahan se oli. Ja ku miettii sitä, että pullo on vuosia maannu aitan alla, kesät ja talavet eikä oo hajonnu, niin  täytyyhän siinä olla jokunen rosentti alakoholia.



Niin se aitta sai uuven hirren ja seinät on kutakuinki suorasa. Katto pittää korijata niin palijo valamiiksi, että siihen voi myöhemmin latua pellit. Nurkkiin uuvet lauvotukset ja ovellekki pitänee jotaki tehä. Puojin ja aitan seinät lotrataan vissiin punamullalla, sellaset ne on ennenki ollu.

Kyllä täytyy sanua, että remonttireiskat ovat olleet reippaita miehiä. Saaneet palijo aikaan kolomesa viikosa. Tottahan se reipas uurastus ottaa kropan päälle ja väsyttää, he ku eivät oo ennään ihan kosseja. Ei oo kuulemma tarvinnu unta ootella, ku on sänkyyn päässy.
Parin päivän päästä pääsen paikanpäälle kahtommaan työntouhua.

Mukavia kesäpäiviä sinne!

lauantai 17. kesäkuuta 2017

Hirsitalo remppaa, tuvan katon pohojospuoli



 Tais olla tällä puolen pikkusen enemmän korijaamista ku katto on joskus vuotanu tuosta tornin juuresta. Monta metriä lautaa ovat katolle naputelleet, siihenpä sitä on hyvä pellit paukuttaa kiinni.



Aarteita päreitten kätköistä.



Ennen peltien laittua piti korijata pienempi savupiippu joka oli vuosien varrellä päässy rapistummaan.













Täsä vaiheesa tais jo alakaa tuntummaan siltä että kattohan valamistuu ennen juhanusviikua. Jeee!
Perijantai iltaan mennesä oli pellit katolla. Pientä hienosäätyä vielä, vesikourujen ja harijapeltien laittua nii sitte on urakka tehty. Hieno homma.
Tontille on ilimestyny reilun kokonen roskalava. Mahtaako tila riittää ku alamma kantammaan siihen roskaa kartanolta. Vielähän on kokonaan risukot ja puustot harventamatta, niistä tullee taas oma läjänsä. Osan toki voi pilikkua polttopuuksi. Oon vähä tuumannu, että jos viittis alakaa kaiken risukon tekemään hakkeeksi niin sillä ois hyvä kattaa marijapensaitten alustat ja tulevat kukkapenkit. :) Siis tulevat, siinä toivosa ollaan että joskus sellasiaki värkätään.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Iiihhah haaa, iihah haa hepo hirnahtaa

Kaks keppihevosta kierrätysmateriaalista. Tummanruskijan tein trikoopaijasta. Pikkusen turhan ohkasta ja joustavvaa oli kangas mutta kyllä se menettellee.
Vaalijamman hepan tein kirpparilta ostetusta apinasta. Apinan täytteenä oli vaahtomuovirouhetta. Vekkulia käsiteltävvää ku se sähköstyy ja tarttuu kiinni kässiin. Onneksi hoksasin ottaa ison muovisäkin jonka sisällä tyhyjäsin apinan niin suurin osa vaahtomuovirouheesta jäi säkkiin eikä levinny ympäri huonetta. Hevosen harijan tein hapsunauhasta jonka solomin langasta.




Aurinkoista kesäpäivää!


maanantai 12. kesäkuuta 2017

Hirsitalon remppaa, puojin katto

Miehet on puuhastelleet puojin kimpusa. Ensinhän siinä piti saaha seinät suoriksi jotta voijaan alakaa kattua värkkäämään.
Puojin kuluma oli painunu aikalailla alas. Nostorautojen avulle sitä nostettiin reilu kakskyt senttiä ja laitettiin uuvet kivet kuluman alle. Eiköhän se siinä pysyne taas jonku aikaa.
Vaikkei tuon suurempaa remppaa vielä tehty, niin puojin ulukonäkö koheni kummasti .



Seinät ku saatiin suoraan niin sittehän sitä päästiin katon tekkoon. Kattotuolit rakenneltiin paikan päällä ja siihen muut lauvotukset päälle.

 Sehän alakaa
pikkuhilijaa
näyttämmään katon mallilta.





  Onkohan vaarilla naulapyssyn naulat hukasa?             







 Ahkera on meijän RemonttiReiska, ei siinä kauvaa nokka tuhise ku kattoon on lauvotus saatu tehtyä.
Aikasin aamulla ku herrää niii sitähän ehtii.
Peltejä alakovat laittelemmaan...
Liekkö menneet ruokatauvolle ku ei tuu lissää kuvia.
Laitampa niitä sitte ku homma tuosta etenee.

No niin, ei menny huomisen puolelle kuvien tulo vaan niitä tuli tuosa puoli kahekasan aikoihin.
 Tältä puoji näyttää eestä
 ja tältä takkaa.
Maalia vaille valamis, kuten vaari tuumas. Noo...pittäähän siihen ikkunat korijata, ovet huoltaa ja puoji tyhyjätä kaikesta roinasta jotta saa siivotuksi. Mutta hyvällä mallilla on kattoremontit, taitavat olla juhannukseksi valamiit. No eipä miehillä ennään oo ku tuvan katosta puolet ja pienen aitan katon laitto nii sitte ois urakka tehty.
Toivotaan että miehet jaksaa raataa ja ilimat pyssyy hyvinä ettei sen takia tarvi työntekua keskeyttää.




lauantai 10. kesäkuuta 2017

Ihana päivä Norvajärven rannalla.


 
Kipinämikot vahtimasa tulta ettei nuotio pääse sammumaan.

 
Saunasta oli mukava pulahtaa järveen. Vesi oli vielä aika viliposta vaan eipä se tahtia hijastanu.
 Sinne jäi talaviturkki.
Kiitos soluporukalle mukavasta päivästä.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Hirsitalon kattoremppaa

Alakuviikosta siirty telllingit pohojospuolelle.
Remonttimiehelle tuli välillä muita työhommia ja on meijän markilta pois pari päivää, sillä aikaa vaari puuhasteli puojin kans. Purki siitä pois väliaikasen katon, mittaili ja tuumaili miten hirsiseinät sais helepoiten suoristettua.
Tuvan ja puojin laattian alta löytyy kaikenmoista roinaa. Nehän kertoo omalla tavallaan talon asukkaitten historiasta.












Kippua, kuppia jos minkämoista, lasipullojen jäännöksiä ym.. ym..
Kuvakulumaa puolin katolta.  En tiijä kuka tuosta porstuasta on keksiny tehä tuommosen. Mielestäni se ei kovin hyvin istu yhteen talon kans, mutta onhan se siinä vuosikausia palavellu. Vanaha porstua puretaan kuhan ehitään ja tilalle tehhään....nii...tehhään jooo uus, en vaan vielä tiijä millanen siitä tehtäs.
Vaihtoehtoja ku on joista valita. Haluaako siitä pelekän kylymän porstuan / kesäsen oleskelutilan, vai tehhäänkö siihen sauna tai laitetaanko hyyskä.  Näitä asijoita pittää vielä parriin otteseen vaarin kans rupatella. Miettiä ja piirrellä porstuan pohojapiirrosta paperille,  jotta löyvetään meille sopiva vaihtoehto.
Mutta se mikä ihanaa niin on tullu kesä. Yli kakskyt mittarisa. Töitten jäläkeen menin pariksi tunniksi partsille aurinkotuoliin loikoileen ja nauttimmaan kesäsestä päivästä. Niin mukava oli kuunnella liikenteen ääniä ja lintujen viserrystä. Huomasimpa semmosenki mukavuuen, että kahteen takapihan suureen mäntyyn oli ilimestyny punaset nauhat,  mikä merkkaa sitä että ne kaajetaan. Jee!
Männyt on muutaman metrin pääsä talon seinästä ja varijostavat aikalailla parveketta. Ne ku kaatuu niin sittepä ei ennään tarvi aurinkotuolin paikkaa siirrellä ku ei oo varijua.  Ohan siinä sekin etu ettei ikkunat sotkeennu siitepöllyyn niin heleposti ku muut puut on kauempana.

Mukvaa kesäpäivää!

Ohi on

Nyt on enin kiire hellittäny, ku myyjäiset on ohi. Viikonlopun myyjäisisä kävi reilu nelijä tuhatta ihimistä mikä tietää sitä, että heijän m...