Kutvosen Martta tunnettiin kotikylällään hurskaana ihimisenä. Hän oli kohtuullisen nuorena jääny leskeksi eikä ollu sen koomin miestä ihtelleen riesaksi ottanu. Viis lastaan hän oli yksin hoitanu ja kasvattanu, omasta mielestään onnistunu siinä kohtalaisesti. Jäläkipolovia on siunaantunu ihan mukavasti ja siitä Martta oli suuresti kiitollinen ja ilonen.
Aina se on tuntunu niin mukavalle, ku lastenlapset ovat tulleet ohikulukeissaan käymään.
Martta oli miehensä kuoleman aikoihin tullu herätykseen ja ollu semmosesa Jumalan puhuttelusa, että oli pitäny kääntyä papin puoleen joka oli julistanu Martalle synnit anteeksi.
Sen ratkasun jäläkeen Martan sisarukset ja kyläläiset olivat kummastelleet, miten se Martta ny tuollaseen uskonvouhotukseen mukkaan lähtee. Moni oli sanonu, että kyllä se siitä ohi mennee. Vaan eipäs mennykkään.
Martan kokoema elämänmuutos oli sitä luokkaa mikä jäi pysyväksi. Ei Martta uskostaan niinkään puhunu, mutta hän eli sitä tojeksi. Se jos mikä puhutteli kyläläisiä.
Vaan niin tuli aika Martankin jättää maallinen elo ja siirtyä ikkuisuuen rantamille.
Taivaan portilla Pietari oli ovivahtina päästämäsä kansaa sisälle. Martan vuoro ku tuli, niin Pietari hymmyili levijästi ja toivotti Martan tervetulleeksi.
Martta Pietarilta kysymään, että mistähän mää sen oman oveni löyvän. Pietari neuvo ja opasti, näytti käjellä suuren käytävän suuntaan. - Tuota pitkin ku lähet kävelemmään niin eiköhän sieltä oikija ovi löytyne.
Martta käveli Pietarin osottammaan suuntaan. Hetken päästä käytävän toisella laitaa näkky ovi; - no siinähän se oli, eipä ollu pitkäkään matka.
Martta kiirehti oven luo ja oli ottamasa kiinni oven rivasta ku huomasi ja tajusi, että ovesa lukkee BAPTISTIT.
Martta irrotti äkkiä kätensä rivasta, vilikas varmuuen vuoksi ymprilleen ettei vaan kukkaan nähäny mitä hän oli tekemäsä. Hän jatko kävelemistään etteen päin seuraavan oven kohalle, vilikas oven tekstiä, LESTAATIOLAISET ja käveli ohi. Parin seuraavan oven päästä Martta pysähty ovelle misä luki HELLUNTAILAISET. Valtava ilo ja riemu täytti Martan mielen, oma ovi, mun oma ovi.
Martta tarttu ovenrippaan ja nykäs oven auki. Hänen etteensä aukeni valtava, valtava sali, joka oli täynnä ilosia, nauravaisia ihimisiä ja korviin kantatu tuttu puhheensorina. Martta astu sisälle. Hän kulijeskeli salisa ihimetellen ja ihastellen. Viimmen hän huomas suureksi ihimetyksekseen, että kaikki ne ovet jokka hän oli ohittanu, aukesivat yhteen ja sammaan taivaan kottiin.
Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja he seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin ja heillä oli palmut käsissään,
je he huusivat suurella äänellä sanoen: " Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu ja Karitsalta".
